perjantai 27. tammikuuta 2017

Voimaa menkoista?

TMI varoitus! Jos olet jotenkin todella herkkä aiheelle kuukautiset, älä lue tätä tekstiä... Tai oikeastaan LUE, sillä juuri sinun todellakin täytyisi lukea tämä!

Otsikostakin voi tosiaan päätellä mistä täällä tällä kertaa kirjoittelen. Menkat, menskut, menstruaatio, kuukautiset, hilloviikot, villit viikot, miksi ikinä niitä kutsuukaan. Me naiset joudumme sitä sietämään keskimäärin 12-13 kertaa vuodessa noin viikon ajan kerrallaan. En ole puhunut avoimesti menkoista täällä blogissa koskaan, enkä muuallakaan oikeastaan. Ehkä isoin syy siihen on aina ollut häpeä. Ensimmäisistä kuukautisistani pinnan alle jäänyt ahdistus ja häpeä ei kai koskaan täysin haihtunut. Se, että yhteiskunnassamme kuukautiset on mielletty tabuksi, ei auta ketään selviytymään kuukautisista.

bathroom, lady parts, menstruation, period, shark week, ant flo, vagina, vessa, kuukautiset, menkat, pad, side, tampon, tamppooni, lunette, kuukuppi, cup

Sain ensimmäiset menkkani aikaisin. Olin neljännellä luokalla (10 vuotias). Olin koulussa ja yhdellä tunnilla olin melko varma, että pissasin housuun. Pyysin lupaa mennä vessaan. En usko, että meillä oli vielä ollut mitään orientoivaa opastusta seksuaalisuuteen tai puberteettiin. En todellakaan tiennyt mitä oli tapahtunut. Pikkuhousuissa oli verta.

Muistan tunkeneeni vessapaperia housuihin ja menneeni takaisin luokkaan. En kehdannut sanoa mitään kenellekään. En osannut arvatakaan mistä oli kyse, mutta ajattelin että se on jotain todella noloa ja hirveää. En halunnut muiden tietävän mitä minulle oli tapahtunut. Muistaakseni lähdin sen tunnin jälkeen salaa kotiin.

En uskaltanut kertoa kotonakaan, mikä minua vaivasi. Äitini ehdotti, että, jos minulla on jotain mitä en uskalla sanoa, voin kirjoittaa sen. Vasta illalla kirjoitin äidilleni kirjeen ja jätin sen äidin tyynylle. Hän kirjoitti minulle vastauksen, heti ja selitti siinä minulle mistä on kyse ja mistä löydän kotona siteitä miten niitä käytetään jne. Muistan itkeneeni. Minua pelotti, inhotti ja hävetti ja  samalla huojensi se, että äitini ei ollut minulle vihainen. Äiti opetti minua kättämään kuukautissuojia. Äiti ehdotti, että aloittaisin siteillä.

Menstural products, kuukautistuotteet, pad, kuukautissuoja, panty liner, menstrual cup, blood, kuukautisveri, tulip, tulppaani, kukka, nainen, naiseus, peberteetti, woman, women, adulthood

Koulussa ei opetettu kuukautisista mitään vielä vuoteen, vasta viidennen luokan kevätlukukaudella. Kotonakaan ei sen kummemmin puhuttu kuukautisista tai murrosiästä (varmaan koska en itse aloittanut) ennen kuin harkkariliivien ostaminen tuli viidennellä tai kuudennella luokalla ajankohtaiseksi. Koulussa meillä muutamalla tytöllä, joilla kuukautiset oli alkaneet, oli onneksi pieni salainen ryhmä. Puhuimme kuukautisista supatellen ja salaa. En muista yhtään,  miten se tuli ilmi kylläkään...

Vähitellen kuukautisiin tottui. Minulla oli aika lailla alusta asti tasainen kierto (ensimmäinen puoli vuotta oli epätasainen, mutta tasoittui sitten). Vain muutaman kerran olen kaikkien näiden vuosien aikana missannut kuukautiset tai kokenut vastaavia isoja muutoksia, mistä olen aina ollut todella kiitollinen.

Vaikka muuten olen ollut avoin ihminen, on minusta usein tuntunut kuukautisten vuoksi juuri tuolta pikkutytöltä. "Mulla on tosi kurja olo, mutta en voi kertoa kenenkään. Joku voi ällöttyä, suuttua tai kiusata." Jos kerran lähes puolet maapallon väestöstä kokee noin 450 kertaa elämänsä aikana kuukautiset, miksi sitä pitäisi hävetä ja pelätä ja pitää salassa.

menstrual cup, lunette, kuukuppi, kuukautiskuppi, kuppikuukunta, kuukuppikunta

Kaksikymppisieni alussa olen alkanut etsiä, tutkia ja löytää omaa feministisyyttäni ja naiseuttani. Omaan kiertooni tutustuminen ja sen hyväksyminen on ollut osa sitä. Kirjoitin aiemmin munasolujen luovutuksesta, joka oli itselleni yksi tärkeä oivalluksen hetki. Tajusin, silloin että en todella tiennyt kehoni toimintatapaa. Sen jälkeen olen yrittänyt ottaa selvää asoista. Kuukautisten häpeästä uloskurkottaminen on myös ollut osa sitä. Kun ymmärrän ja kunnioitan omaa kehoani minun on helpompi olla häpeämättä sitä.

Aikuistuminen on helpottanut häpeää. Lopetin hormonaalisen ehkäisyn viiden vuoden käytön jälkeen. Ja se oli hyvä päätös. Oloni on sen jälkeen ollut luonnollinen ja hyvä. Monet kuukautisten aikaiset oireeni (kramppeja lukuunottamatta) ovat huomattavasti lieventyneet. Kramppeja on yhä lähes yhtäpaljon. Myös kaikki sivuoireet, joita minulla kuukautisten välissäkin oli loppuivat heti. Kun kuukautisoireet ovat pienemmät, ei sitä tule niin paljon hävettyäkään. Jollakulla toisella hormonaalinen ehkäisy voi parantaa kiertoa ja kuukautisoireita. Psst. Nykyään on muuten ihan ok vaan mennä liuskasta toiseen ja skipata kuukautiset vaikka vuosia putkeen, kannattaa kuitenkin kysyä vielä omalta terkkarilta tai gynekologilta, jos on epävarma.

better periot, reuseabla, paremmat kuukautiset, uudelleenkäytettävä, enviromental friendly, ympäristöystävällinen, ekonominen, ecological, taloudellinen

Se että voin puhua omalle miehelleni kuuksutisistani täysin avoimesti on myös auttanut todella paljon. Joskus itseasiassa kiusaan miestäni tahallaan ällöttäen häntä kuukautisjutuilla! Joulukuun alussa otin käyttöön kuukautissovelluksen. Sen avulla on helppo pitää kirjaa kuukautisista ja niiden aiheuttamista oireista. Tämän vuoden puolella olen myös ottanut kuukupin käyttöön. Ekologisuus ja kemikaalittomuus ovat ehdottomasti kupin parhaat puolet. Se on toki kertainvestointi, mutta myös pitkällä aikavälillä taloudellisempi.

Nyt, ensimmäistä kertaa, olen tuntenut kokonaisvaltaista ylpeyttä ja "voimaantumista" kuukautisistani ilman häpeäntunnetta. Olen tuntenut ylpeyttä siitä, että saan olla nainen. Minun kuukautiseni ovat osa minua, yhtä tärkeä ja olleellinen osa kuin muutkin.

Edelleen kuukautisista puhuminen tuntuu välillä hankalalta ja vaivaannuttavalta. Kirjoittaessani tätä postausta mietin, miten oikeassa äitini oli, kun neuvoi minua kirjoittamaan ajatukseni. Silloinkin, kun ei voi puhua, voi ehkä kirjoittaa. 

asennekysymys empowerment voimaantuminen power voima women naiset tyttövoima

Naiset ja tytöt, löydetään yhdessä voimaa sisältämme kohdata kuukautisemme ja hyväksyä ne! Löydetään voimaa puhua niistä, kysyä niistä, kertoa niistä, kirjoittaa niistä, laulaa niistä, tehdä niistä taidetta ja päästää ne tabujen otteesta! Vaikka joskus siltä tuntuisi, kuukautiset eivät ole meidän vihollisemme. Häpeä on.

Psst. Väestöliiton sivuilta löytyy oivallinen tietopaketti kuukautisiin!

lauantai 7. tammikuuta 2017

Kangasta makkariin

Tein aikaisemmin inspiraatiopostauksen kivoista kodin sisustustekstiileistä. Nyt päästään itse asiaan, kun pääsen esittelemään makkarin sisustusta. Laitettiin muuton yhteydessä koko makkarin sisustus uusiksi. Sänky vaihtui parempaan ja isompaan. Sängyn alle uusi pehmeä iso matto ja uudet vehrot ikkunaan. Uudet peitot ja tyynytkin saatiin jouluna, joten nyt on ollut todella mukavaa nukkua uudessa sängyssä!

curtains carpet bed pillow throw gray tanger pink beige vaaleanpunainen harmaa sänky tyyny päiväpeitto torkkupeitto matto verhot ellos

Tunnelmasta tuli mielestäni kiva ja rauhallinen. En halunnut makuuhuoneeseen mitään kovin kirkkaita sävyjä enkä mitään liian kylmää. Sininen jäi siis heti pois. Makkarin verhoihin haluisin vähän punertavaa sävyä,  joka tyynyissä ja uudessa joululahjaksi saadussa vaaleanpunaisessa torkkupeitossa toistuu. Tavoitteena oli, että verhojen läpi suodattuva valo olisi romanttisen rauhoittava.

snow outside curtains window ikkuna lumi ulkona verho kajo valo

Kangas on paksu, mutta läpikuultava. Meillä onkin usein kaihtimet ikkunoiden edessä ainakin iltasella suojaamassa uteliaden katseilta. (Asumme ensimmäisessä kerroksessa ja isoista ikkunoista näkyy sisään erittäin hyvin.) Aamulla on sitten taas ihana avata kaihtimet ja antaa valon tulla ulkoa sisälle. Verhojen sävy on vähän punertava beige ja niissä on kauniisti erottuvat kuteet. Etenkin vastavalossa verhot näyttävät vähän jopa kuvioiduilta...

matto carpet kuviot perinteine ryijymatto ellos

Makkarin lattialle löytyi perinteisen tyylinen vaalea, mutta ei valkoinen, suuri ryijymatto. Maton koko oli tärkeää minulle. Halusin että sängyn molemmilta puolilta ja päädystä pääsee astumaan pehmeälle alustalle. Periaatteessa kolme pitempää ja kapeampaakin mattoa olisi ehkä käynyt, mutta iso matto tuo ylellisyyden tuntua. Ja kun matto on iso ja painava ei se liiku paikoiltaan niin helposti. Kuvioihin tykästyin heti. Niiden vanha tyyli ja epäsymmetrisyys on juuri hyvä.

valo kajo aamu bedroom morning soft pehmeä sänky jysk wellpur

Makkarin uusi sänkykin pääsee ihanasti esiin uusien asioiden ympäröimänä... Ostimme uuteen kotiin nimittäin 160-leveän parisängyn. Sijauspatja on memory-vaahtomuovia, joten se muotoutuu nukkuessa ihanasti. Meidän erillisiä runkopatjoja ei ole mitenkään kiinnitetty toisiinsa. Silloin tällöin olen ehkä joutunut niitä vähän työtämään yhteen. Alla oleva matto on kyllä myös vähentänyt liukumista huomattavasti!

Yöpöytiä hiukan vielä kaivattaisiin ja oma lamppumme on vielä ripustamatta (se nököttää juuri nyt olohuoneessa). Jotain vihreää ja elävää voisin myös hieman kaivata makkariin. Meidän makkari on kylläkin todella varjoisassa kohdassa, joten sen pitäisi olla jokin sellainen kasvi joka selviää varjossa... Siinä on oikeastaan kaikki. Sen jälkeen makkari olisi minusta täydellinen.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Joulu kotona

white christmas joulu kuusi tree ornament valo lihgts owl animals eläin pöllö pallo lasi tähti star

Me olemme aikaisemminkin viettäneet yhden joulun ihan vaan kahdestaan kotona. Nyt,  kun oltiin muutettu uuteen asuntoon ja saatu suurin osa niistä asioista hoidettua jo ennen joulua,  oli todella mukavaa vaan rentoutua kotosalla.


Meidän joulu oli aika perinteinen. Olohuonetta koristi kuusi, joka koristeltiin valoin ja ornamentein. Mies leipoi itsehtehtyjä pipareita ja minä pieniä riisipiirakoita. Kaikki valmistelut tehtiin yhdessä. Siivotakaan ei tarvinnut, kun oltiin vasta juuri tähän muutettu!

Tykkään jouluruuassa lähinnä kaloista ja olisin täysin onnellinen ilman kinkkua. Laatikoistakin vain maksalaatikko ja porkkanalaatikko innostavat minua. Miehelle sen sijaan on joulukinkku ja laatikot joulun kohokohta. Niinpä yritimme ottaa molempien toiveet huomioon. Meillä oli pieni kinkku ja siitä riitti juuri sopivasti joka aterialle, mutta ei jäänyt liikaa joulun yli.

jouluruoka christmas kinkku ham

Joulukukista meillä oli koko joulukuun amaryllis, jonka olin muuton yhteydessä ostanut. Se onnistui sitten lopulta kuukauden kuukkimisen jälkeen kuihtua juuri aatonaatoksi. Kun sitten ostin uuden amarylliksen ei se herännyt kukkimaan ennen kuin uudeksi vuodeksi, mutta mikäs siinä. Sellaisia ne tuppaa olemaan.

Hyasintin kanssa kävi sitten taas vähän toisella tapaa. Olimme lahjaksi saaneet oikein ison istutusasetelman hyasintteja. Tapaninpäivään asti ne olivat säilyneet lähes avautumattomina. Tapanin iltana ne sitten aukesivat kaikki kerralla. Ne näyttivät oikein komeilta. Aamulla heräsinkin sitten elämäni pahimman nuhan kanssa, eikä se helpottanut ennen kuin hyasintit oli viety pois ja koko asunto tuuletettu tehokkaasti. Ensi vuonna meille ei taida ollenkaan tulla hyasintteja...


Kaikki nämä talven juhlapäivät ja välipäivät ovat meillä menneet mukavasti rentoutuen. Toivottavasti teilläkin on ollut mukavat ja rauhalliset joulut.